Klassinen musiikki

Musiikin perusopetuksen opetusohjelma sisältää solistisen pääaineen, yhteismusisoinnin ja musiikin perusteiden opinnot, jotka muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Puhaltimet

Nokkahuilu

Nokkahuilu on erinomainen valinta nuoren puhallinsoittajan aloitussoittimeksi eskari-ikäisestä alkaen. Soitin on äänentuotoltaan helppo, mutta muuten soittamisessa on samat tekniset haasteet kuin muissakin puhaltimissa. Se on helppo ottaa esille, kuljettaa ja lisäksi opetussoittimet ovat hinnaltaan edullisia. Nokkahuilunsoiton opiskelusta tekee erityisen mielenkiintoista se, että käsien kasvaessa ja soittotekniikan harjaantuessa pääsee soittamaan sopraanon lisäksi isompia nokkahuiluperheen jäseniä.

Huilu
Huilu on puupuhallin, joka valmistetaan metallista. Nuorimmille soittajille on myös kevyitä muovisia soittimia ja taivutettuja suukappaleita. Huilunsoiton voi aloittaa jo ekaluokkalaisesta alkaen, mutta myöhemminkin onnistuu.
Huilu on erittäin herkkä tunteiden tulkitsija. Huilua kuulee eniten klassisen musiikin saralla, mutta se taipuu myös muihin genreihin. Taiturimaisia sooloja voi bongata vaikkapa elokuvamusiikista.
Oboe

Oboe on kaunisääninen orkesterisoitin. Oboe kuuluu puupuhaltimiin ja muistuttaa ulkonäöltään klarinettia. Oboen ääni kuuluu hienosti läpi orkesterin ja sitä käytetäänkin yhtyeissä viritysäänen antamiseen. Oboen ääni muodostuu kahdesta vastakkain sidotusta ruokolehdykästä, eli suukappaleesta “rööristä”, joka valmistetaan itse. Aloittelijan röörit valmistaa opettaja.

Klarinetti

Klarinetti on monipuolinen puupuhallinsoitin. Klarinetilla voi soittaa kansanmusiikkia, klassista musiikkia, jazzia ja sillä on tärkeä rooli myös elokuvamusiikissa. Klarinetinsoiton opinnot voi aloittaa, kun on neljä pysyvää hammasta; kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla.

Fagotti

Fagotti on puupuhallinperheen matalaäänisin jäsen. Sen ääni on miellyttävä ja moni-ilmeinen, tilanteen mukaan joko hauska tai surumielinen. Siinä on samantapainen suukappale (rööri) kuin oboessa, mutta isompi. Suukappaleet valmistetaan itse, mutta aloittelijan röörit valmistaa opettaja. Fagotinsoiton voi aloittaa, kun oppilaan sormet ovat riittävän pitkät eli n. 9-vuotiaana.

Saksofoni

Saksofoni lukeutuu puupuhaltimiin ja se on monipuolinen soitin. Saksofonilla voi soittaa kaikenlaista musiikkia ja soittoharrastuksen aloittaminen on erittäin helppoa, äänen muodostaminen onnistuu lähes aina jo ensimmäisellä tunnilla. Soitinopinnot voi aloittaa jo noin 7-8- vuotiaana.

Klassinen trumpetti

Trumpetti on vaskiperheen korkein puhallin. Tämä uljasääninen soitin taipuu erilaisiin kokoonpanoihin aina pienyhtyeistä suuriin orkestereihin. Soitinopinnot voi aloittaa taskutrumpetilla jo noin 6-7 –vuotiaana.

Käyrätorvi

Käyrätorvi on kiemurainen ja komeaääninen soitin, jolla voi soittaa monipuolisesti erilaisia musiikkityylejä. Käyrätorven äänen voi kuulla uljaana esimerkiksi Tähtien sota -elokuvissa. Käyrätorvensoiton voi aloittaa jo 6-7 vuotiaana pienikokoisella babytorvella.

Pasuuna

Pasuuna on siitä erikoinen vaskisoitin, että säveltasoa muutetaan liukuputkella, kun muilla vaskisoittimilla ääniä vaihdetaan venttiileillä. Pasuuna on monipuolinen soitin, jolla voi soittaa niin puhallin-, sinfonia- kuin jazzorkesterissakin. Muovisten soittimien ansiosta soittamisen voi aloittaa jo 6-vuotiaana. Metalliseen soittimeen siirrytään, kun soittajan voimat ja kädet siihen riittävät. Sibelius-opisto vuokraa soittimen kaikille aloitteleville pasuunansoittajille.

Baritonitorvi

Baritoni kuuluu tuubasoittimiin ja onkin ulkonäöltään kuin tuuba mutta puolet pienempi. Soittimen ääni on pehmeä ja pöyreä ja siksi baritonitorvensoittaja soittaa orkesterissa usein melodialinjaa. Baritonitorvea käytetään laajalti puhallinorkesterissa mutta hyvin harvoin sinfoniaorkesterissa. Ääniä vaihdetaan puhallustekniikan lisäksi venttiileillä, joita on soittimessa kolmesta neljään. Soittamisen voi aloittaa kuuden vuoden ikäisenä ensin tenoritorvella ja siirtyä myöhemmin baritonitorveen. Sibelius-opisto vuokraa soittimen kaikille aloitteleville baritonitorvensoittajille.

Tuuba

Tuuba on vaskisoittimista kaikista isoin ja matalaäänisin soitin. Soittimen ääni on sen rakenteesta johtuen hyvin pehmeä ja pyöreä ja vaikka orkesterissa se mielletäänkin bassosoittimeksi, “orkesterin perustaksi”, on sen ääni hyvinkin taipuisa. Koska soitin on kooltaan melko iso, voi soittamisen aloittaa ensin tenori- tai baritonitorvella ja siirtyä vähitellen tuubaan. Sibelius-opisto vuokraa soittimen kaikille aloitteleville tuubansoittajille.

Jousisoittimet

Viulu

Viulu on lumoavaääninen taiturisoitin, josta löytyvät jousisoitinperheen korkeimmat äänet. Viulu oli myös Sibeliuksen soitin. Viulunsoiton voi aloittaa 5-6-vuotiaana.

Alttoviulu

Alttoviulu on viulun tummaäänisempi isosisko. Sen äänessä on lämpöä ja pehmeyttä. Alttoviulunsoiton voi aloittaa 5-6-vuotiaana. Alttoviulu on tärkeä orkesterisoitin, koska sillä soitetaan rytmiä ja väliääniä (mitä muut soittimet eivät soita).

Sello

Selloa soitetaan istualtaan, jolloin sellon piikki tuetaan selloalustaan. Sellon matalat kielet soivat tumman samettisesti ja ylemmät kauniin laulavasti. Sello on monipuolinen soitin ja sen ihastuttava ääni muistuttaa ihmisääntä. Sellonsoiton voi aloittaa 5-6 vuotiaana.

Kontrabasso

Kontrabasso on jousisoitinperheen isoisä. Se on täysikokoisena melkein kahden metrin mittainen ja sitä soitetaankin useimmiten seisaaltaan. Kontrabassoa tarvitaan paljon orkestereissa ja yhtyeissä, koska se soittaa matalinta ääntä ja pitää rytmiä yllä. Taidemusiikissa kontrabassoa soitetaan yleensä jousella, mutta viihde- ja jazzmusiikissa myös näppäilemällä. Kontrabasson soiton voit aloittaa 9-10 -vuotiaana.

Muut

Piano

Piano on soitinten kuningas ja yleisavain monipuoliseen musiikin harrastamiseen. Helppo aloittaa – hauska hallita – vaikea lopettaa!
Sopivin aloitusikä noin 6 – 10v.

Harmonikka

Sibelius-opistossa soitamme harmonikalla kaikkea; Bachia, polskaa ja Piazzollaa. Yksin ja yhdessä, aina vakavissaan, muttei koskaan otsa kurtussa.

Kantele

Opetussoittimena on suurkantele (n. 36-39 kieltä). Ohjelmistoon kuuluu mm. lastenlauluja, kanteleelle sävellettyä ja sovitettua musiikkia, kansanmusiikkia eri maista, eri aikakausien taidemusiikkia, vapaata säestystä ja improvisointia. Jokainen oppilas tutustuu myös pienkanteleisiin (5-11- kieltä) jossain musiikkipolkunsa vaiheessa pääaineopintojensa puitteissa.

Kitara

Akustinen klassinen kitara on nailonkielinen, sormenpäillä näppäiltävä kitara. Sen ääni on miellyttävän lämmin ja pehmeä.Sillä soitetaan niin klassista kitaramusiikkia kuin vähän kevyempääkin yksin ja yhdessä. Kitaransoitto aloitetaan yleensä 7-8-vuotiaana, mutta myöhemminkin vielä ehtii.

Laulu, solistinen

Solistiseen laulunopetukseen kuuluu perustekniikan ja luonnollisen äänenkäytön harjoittelu. Opinnoissa tutustutaan monipuolisesti eri aikakausien laulumusiikkiin barokista aina aikamme musiikkiin. Ohjelmiston tyylilajeihin kuuluvat myös mm. musikaali- ja kansanmusiikki sekä kevyt musiikki. Opinnot sisältävät yksilö- ja ryhmäopetusta, työskentelyä pianistin kanssa sekä esiintymisiä. Opiskelijoiden alaikäraja (suositus) on 15 vuotta.

Lyömäsoittimet

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lyömäsoitinten soittoa. Soittimia riittää: mallet-soittimet, patarummut, muut rummut, pienet perkussiot, käsirummut, cymbaalit… Lyömäsoittajat tuovat viimeiset mausteet ja sävyt orkestereihin ja kokoonpanoihin. Vaikka taukoja pitää malttaa laskea, niin soolosoittoakin päästään tekemään. Rytmit ja hyvät soundit ovat lyömäsoittajalle tärkeimmät – musiikin tekoa unohtamatta!

Opetussuunnitelma

Tutustu Sibelius-opiston opetussuunnitelmaan